Vaikka olen hätinä saanut palautettua mieleen neulonnan ja virkkauksen perusteet, olen nyt lähtenyt opettelemaan vielä uutta juttua, eli ompelua. Kun käsityökärpänen puraisee niin se puraisee näköjään kunnolla.
Aloitin viime viikolla Vantaan aikuisopiston järjestämän Lastenvaatekurssin. Ajatuksenani olisi opetella noita ompelun perusjuttuja mieluisassa muodossa tekemällä kaikkea kivaa lapsosille. Osaamispohjana ihan sellainen peruskoulun taitotaso. Kun menin kurssille (puoli tuntia myöhässä, kiitos kuopuksen), muut kurssilaiset olivat jo kovasti työn touhussa leikkaamassa kaavoja ja kankaita. Myönnetään, järkytyin ihan hieman kun itse en pariinkymmeneen vuoteen ollut kangassaksiin koskenut. No, kuulemma muut ovat käyneet jo aiemmin kyseisellä kurssilla.
Kovin pitkälle en ole vieläkään päässyt: ensimmäisellä kerralla sain leikattua yhdet kaavat ja toisella kerralla leikattua niillä kaavoilla kankaat sekä ommeltua peräti olkasaumat. Olin ajatellut, että harjoituskappaleiksi Eurokankaan palalaareista hankkimillani kankailla voisin vain surautella menemään, mutta jotenkin vain huomaan tuhraavani ja nyhertäväni pikkutarkasti ties mitä raidansuuntia (kankaasta, joka tuntuu olevan vinkeä ja väärä ihan joka suuntaan). No, pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.
Sain jotain tehtyä tai en, niin tykkään ihan hurrrjasti tuosta kurssista. Muiden kanssa voi työskentelyn lomassa luontevasti puhua niin käsitöistä kuin lapsistakin (about ainoat aiheet, joista minulla tällä hetkellä oikeasti on jotain sanottavaa). Ihanan rentouttavaa olla hetken poissa kotoa, olla jotain muutakin kuin äiti. Nimittäin tuolla olen enemmän sellaisessa käsityöläisen roolissa (okei, käsityöharrastajan, tai käsityönoviisin. Mutta pointti ei ole äitiys vaan tuo käsillä tekeminen).
Tämä uusi harrastus on muutes poikinut ihan oman mielenkiintoisen (ja monelle käsityöharrastajalle todennäköisesti hyvin tutun) lieveilmiönsä: olin onnistunut kuluttaa kangasostoksiin about 300 € jo ennen kuin olin edes koskenut ompelukoneeseen. Kankaiden shoppailu vain on jotenkin niin ihanan rentouttavaa ja meditatiivista. Miettiä niitä tulevia projekteja ja tehdä ihania kangaslöytöjä.
Toivoa sopii, että se varsinainen ompelu on myös sen verran mieluisaa, että tuolle varastolle tulee oikeasti jotain käyttöä (vähän jännittää kun peruskoulussa oikeastaan inhosin ompelua. Jotenkin se ompelukone oli vähän pelottava kapine ja surrutteli menemään niin että en itse meinannut pysyä perässä). Eilisestä kohtaamisesta saumurin kanssa jäi ainakin sellainen jännittynyt kutina, että tuskin maltan odottaa ensi viikon kurssikertaa. No, tunnustettakoon että olisi mulla oikeastaan kotonakin saumuri (äitini vanha). Siihen en täällä omin päin ole kuitenkaan uskaltanut koskea. Nössö mikä nössö.
Ja sitten on vielä tämä äitini kokoama ompelupaketti: itse tehty tarvikelaukku jossa oma kolonsa saksille, kangassakset, nuppineulatyyny nuppineulojen kera, neuloja sekä saumurineuloja (Kyllä, minulla on äitini vanha saumuri. Ja ei, en ole uskaltanut sitä toistaiseksi käyttää.). Minun olisi tarkoitus ensi viikolla aloittaa lastenvaatteiden ompelukurssi paikallisessa aikuisopistossa. Toivottavasti saadaan kuopuksen ruokailut hoidettua niin, että pystyn kurssille osallistumaan täysipainoisesti. On meinaan aikatavalla tullut kankaitakin jo hommattua tyttöjen vaatteisiin. Saumurin kaveriksi olisi tarkoitus ostaa kotiin myös ompelukone. Jännityksellä muutes odotan kurssin alkua. Olen nimittäin kouluaikoina inhonnut ompelua, saa nähdä olenko sinut ompelukoneen kanssa näin vuosia myöhemmin.
