Olimme saaneet kutsun häihin, jossa lahjatoiveena oli matkakassan kerryttäminen. Neuloosin iskettyä halusin kuitenkin viedä jotain konkreettista ja itsetehtyä. Jotain mitä molemmat voisivat käyttää, jotain hyödyllistä. Siitä se ajatus sitten lähti.
Malli: Drops Desingin Jamie’s (hieman muokattuna, silmukoita 18, tumma raita alussa vähän pidempi)
Lanka: Drops Paris valkoinen ja tummanharmaa
Puikot: 7
Sain siis inspiraation tehdä patalaput ja pannunalusen (pannunalusesta juttua jo aiemmin). Nää patalaput oli kyllä supernopeet tehdä kun kudottiin isoilla puikoilla kolminkertaisella langalla ainaoikein-neuletta. Ei tainnut mennä kahtakaan tuntia per lappu.
Hieman kyllä sekoilin tuossa tehdessäni. Otin numeroa isommat puikot kun tuntui että tulee muuten liian jähmeää. Ja kun olin tehnyt alun niin totesin että tulee liian leveää, joten vähensin silmukoita. Noh, niinhän siinä sitten kävi, että työ meni hieman kasaan kutomisen edetessä, alkuperäinen silmukkamäärä olisi tainnut ollakin suht passeli. No, tein ihan hieman ohjetta pidemmät sitten vastaavasti.
Ihan oli muuten näpsäkät tehdä, mutta virheitä ei kannata viljellä, eli kannattaa olla hyvinkin tarkkana ettei yksikään lanka jää matkasta. Yhden virheen korjasin muutaman kerroksen päästä ja voin sanoa, että oli aikas mielenkiintoista. Ainakin yksi virhe tuonne jäi kun ihan lopussa huomasin virheen alkukerroksissa. Niin ja päättely oli kanssa kenkkua, tein lopulta virkkuukoululla etten halkonut niin herkästi lankoja kun muuten tuli herkästi rumaa jälkeä.
Näiden käytännöllisyydestä en osaa sanoa täyttä varmuutta. Tuntuivat omaan käteen jotenkin löperöiltä, ei saanut oikein tuntumaa (en tiedä pahensiko asiaa se kun vaihdoin isompiin puikkoihin). Täytyisi varmaan tehdä yhdet omaan käyttöön ja testailla toimivuutta. Toisaalta olen kyllä itse selvästi sellaista patakinnas-tyyppiä niin en liene kovin hyvä koehenkilö.
Niin juu ja nämähän sopivat ihan mainiosti häihin teemallisesti. Saivat saatesanoikseen että tässä jotain ekstraa KUUMIIN HETKIIN :).