En ole ikinä ennen tehnyt ovikranssia. Mutta kerta se on ensimmäinenkin. Ja heti alkajaisiksi toteutin ihan oman vision mukaisen rinkulan.
Koko: korkeus n. 27 cm.
Materiaali: Olkikranssi, halk. 27 cm, paksuus 3 cm, valkoista lankaa, itselläni Drops Design Eskimo vajaa 50 g, Novita joki vajaa 50g sekä pari villalangan jämäkerää. Sydämeen Novita Joki valkoinen. Punaista lankaa, itse käytin Drops Design Eskimo punainen.
Työvälineet: –
Ohje: Oma, keskellä oleva sydän Marttojen sivuilla olevalla Huovutettu joulusydän -ohjeella.
Kieputtelin olkikranssin päälle valkoista lankaa niin että kranssipohja peittyi. Aloitin Joki-langalla, sitten villalangat ja lopuksi Eskimo. Täytyy myöntää, että ensin meinasi iskeä epätoivo: olin varannut koko hommaan alun perin 50g Eskimo-lankaa ja kun olin neljänneksen kieputellut suurinpiirtein peittoon niin kerä oli jo puolivälissä. No, onneksi kaapeista löytyi muitakin valkoisia lankoja ja lopputuloksesta tuli lopulta hurjan paljon parempi.
Sitten tein kaksi kappaletta kolmen langan palmikoita. Materiaalina oli punainen Eskimo-lanka, lankaa kussakin palmikossa oli 3 * n 2m. En tiedä oliko ihan välkyimpiä ideoitani palmikoida huopuvaa lankaa (huopui meinaan koko ajan palmikoidessa). Tykkään kuitenkin kovasti lopputuloksesta, joka oli kyllä mielestäni vaivan arvoinen.
Kranssin keskelle tein virkkaamalla ja pesukonehuovuttamalla sydämen Marttojen huovutettu joulusydän -ohjeella (siis samanlaisen, mitä oli luukussa 11).
En nyt osaa päättää, että oliko hyvä idea sekoittaa luonnonvalkoisen eri sävyjen joukkoon ihan valkoista villalankaa. Että tuoko se mukavaa kontrastia vai sekoittaako hommaa (ks. kuva alla).
Niin tai näin, tykkään tuosta kranssista ihan hurjasti. Olkikranssia käyttämällä tuli juuri sopivan rouhea tuohon meidän oveen. Ja kun on tuollainen joulun värinen talo, niin tätä kranssia voinee pitää ovessa koko talven :).