Luukku 9: Neulottu pallo joulukuuseen

Neuloosi taitaa olla äitynyt melko pahaksi siinä vaiheessa kun joulukuusen pallotkin on itse neulottava. No mutta, jokainen kuusihan ehdottomasti kaipaa koristeekseen palloja.

pallot_pien

Koko: halkaisija n. 6,4cm,  paino vanuineen n. 15 g.
Materiaali: Novita Nalle-lankaa, vanua täyttämiseen (tai valmis pallo) (isommalla langalla ja puikoilla saat isomman pallon, eli melkein mitä vain lankaa voi käyttää)
Työvälineet: 2,5 mm sukkapuikot
Ohje: oma, ks. alla.

Hain pallojen tekoon ensin hieman osviittaa netistä ja sitten aloin soveltaa omin päin. Tässä oma versioni:

Ohje

Pallo neulotaan neljällä sukkapuikolla.

  • Luo 9s, eli kolme per puikko.
  • Lisää joka toisella kerroksella 2s per puikko kunnes silmukoita on 17s per puikko, eli 51 silmukkaa. Silmukoiden lisäykset (ja myös vähennykset) tein aina puikolla toiseksi ja toiseksiviimeiseksi.
  • Neulo lisäämättä 13 kerrosta. (Tässä kohtaa voi olla hyvä hetki kiristää aloituslenkki neuloen sekä päätellä lanka.)
  • Vähennä joka toisella kerroksella 2s per puikko kunnes silmukoita on 9 (jos käytät täytteenä valmista palloa, laita pallo työn sisälle siinä vaiheessa kun olet tehnyt kahdet vähennykset, eli puikoilla on 13s per puikko. Jos käytät vanua, kannattaa täyte laittaa ennen viimeistä vähennyskerrosta).
  • Pujota lanka viimeisten silmukoiden läpi ja kiristä.
  • Tee ripustuslenkki. Itse pujotin kaksinkertaisen langan viimeisten silmukoiden läpi ja tein langoilla ripustuslenkin palmikoimalla neljän langan palmikkoa (ja kokemuksen syvällä rintaäänellä: jos et ole tehnyt hetkeen palmikkoa, tee harjoittelut johonkin muualle 😀 ).

Hieman perfektionismiin taipuvaisena silmääni olisi hivellyt täydellisen pyöreä pallo, jonka olisi saanut aikaan käyttämällä täytteenä valmista palloa. Loppujen kerrosten neulominen pallon päälle oli kuitenkin sen verran epämiellyttävää, että totesin vähän muhkuraisemman pallon olevan oikeastaan varsin kaunis :).

Näitä oli omalla tavallaan ihan mielenkiintoinen tehdä. Silmukoiden lisäykset ja vähennykset eivät edelleenkään ole ihan mun juttu, mutta joku viehätys tässäkin nyt kuitenkin oli.

Väritystä muuttelemalla näistähän sais mitä erilaisempia ja persoonallisempia. Vielä kun hallitsisi kirjoneuleen niin näitähän syntyisi vaikka minkälaisia (oma mielikuvitus alkoi juuri kehitellä erilaisia K-18-huumoripalloja… olisikohan tässä riittävän hyvä syy opetella se kirjoneule 😀 😀 )

PS: Olen unohtanut mainostaa: instassa jouluisia tuotoksia näiden kalenterin ideoiden pohjalta olisi kiva laittaa merkinnällä #käsintehtyäjoulua

Luukku 7: hieman erilainen lintu

Kuusen koristeluprojekti jatkuu. Sain taas inspiraationi jouluiselta lintuvieraalta, eli punatulkulta (ensimmäinen versio täällä). Lopputuloksesta tuli aika… meksikolaishenkinen.

pb065924-lintunen

Koko:  leveys 9 cm, korkeus 7,5c m, paino: 4 g (vartalo 8 cm * 4 cm)
Materiaali: Novita Nalle punainen ja harmaa (onnistuu oikeastaan mistä tahansa langasta, mutta kerrosmäärää kannattaa tarkkailla omaan makuun sopivan linnun aikaansaamiseksi. Ja värien suhteenkin voi olla luova), sopivan värinen langanpätkä silmän tekoa varten, tai vaihtoehtoisesti napit tai helmet.
Työvälineet: virkkuukoukku 3mm (tai langan mukaan)
Ohje: Oma, ks. alla.

 

Ohje

Vartalo (virkataan perusympyrää kiinteillä silmukoilla ja viimeisellä kerroksella yhdistetään puolipalloksi):

  1. krs: virkkaa harmaalla lankalenkkiin (ohje esim. täällä) 6 ks = 6s
  2. krs: virkkaa punaisella jokaiseen silmukkaan 2ks: = 12s
  3. krs: virkkaa harmaalla *1ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 18s
  4. krs: virkkaa punaisella *2ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 24s
  5. krs: virkkaa harmaalla *3ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 30s
  6. krs: virkkaa punaisella *4ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 36s
  7. krs: virkkaa harmaalla *5ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 42s
  8. krs: virkkaa punaisella *6ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 48s
  9. krs: virkkaa harmaalla *7ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 54s
  10. krs: virkkaa punaisella *8ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 60s
  11. krs: taita työ kahtia, yhdistä virkkaamalla harmaalla kiinteitä silmukoita siten, että virkkaa samaan aikaan yhteen etu- ja takapuolen silmukan = 30s

Jalat:

Virkkaa punaisella 11 kjs, käänny ja virkkaa 3p koukusta katsoen kolmanteen kjs. Tee 3kjs ja kiinnitä se 1ps samaan silmukkaan pylväiden kanssa. Virkkaa 1ps jokaiseen jäljelläolevaan ketjusilmukkaan. Vedä silmukka koukulla linnun vartalon kaaren viimeisen silmukkarivin keskeltä toiselle puolelle. Virkkaa 10kjs, 3p koukusta kolmanteen silmukkaan, 3kjs ja kiinnitä piilosilmukalla samaan silmukkaan pylväiden kanssa. 1ps jokaiseen ketjusilmukkaan. Voit vielä yhdistää jalat toisiinsa piilosilmukalla. Päättele.

 

Nokka:

  1. krs: virkkaa punaisella puoliympyrän yläreunan tuntumassa 3ks, käänny
  2. krs: virkkaa 1kjs ja 2ks, käänny
  3. krs: virkkaa 1kjs ja 1ks. Päättele ja muotoile samalla.

 

Viimeistely:

Tee silmät jostain sopivasti erottuvasta langasta, napeista tai helmistä. Tee ripustuslenkki langanpätkästä.

 

Luukku 5: nopea sydänkoriste

Vaikka pääsääntöisesti käsitöitä tehdessä tekovaihe on puoli nautintoa, niin toisinaan on myös kiva saada valmista nopeasti. Ja sehän onnistuu kun valitsee paksun langan ja helpon pari kerrosta sisältävän virkkausohjeen.

jouluinen_sydan_eskimolangasta2_pien

 

Koko: Leveys 8,5 cm, korkeus 8cm (+ ripustuslenkki), pano n. 6g

Materiaali: Drops Eskimo joulunpunainen

Työvälineet: Virkkuukoukku 8mm

Ohje: Virkattu DROPS joulusydän

Tällä ohjeella sydämet valmistuvat näppärästi alle vartissa. Ainakin omaan silmään tuo on juur kivan kokoinen kuusenkoristeeksi, mutta sopiihan tuolla koristaa muutenkin vain kotia. Tai vaikka lahjaksi annettavan herkkukorin koristeeksi sopivat ihan passelisti.

Jos sydämen tekeminen olikin helppoa ja nopeaa niin sen kuvaaminen sitä vastoin ei ollut sen paremmin helppoa kuin nopeaakaan. Kolme kuvaussessiota ja lopulta oli todettava, että anti olla, olkoon nyt sitten tuollaisia. Hifistellään kuvilla sitten taas jossain toisessa postauksessa.

pc047251-sydankuusessa_pien

Luukku 3: Virkattu enkeli

Enkelit kuuluvat mielestäni olennaisena osana joulukoristeisiin, harjoitti sitten uskontoa tai ei. Ja virkatut enkelit ovat omalla tavallaan jotenkin niin kauniita ja herkkiä.

enkelit

Koko: Novita Huvilalla 2,5 koukulla korkeus 7,5 cm, Novita Nallella koukulla 3 korkeus 8,5cm.

Materiaali ja työvälineet: Valkoista lankaa ja siihen sopiva virkkuukoukku. Itselläni käytössä oli Novita Huvila ja 2,5 koukku sekä Novita Nalle ja 3 koukku. Tärkkäykseen esim. sokeria.

Ohje: Ravelrysta: Phyllis Serbesin Angel ornament (ilmainen, ladattavissa ilman kirjautumista)

 

Oli jotenkin vaikea löytää silmääni miellyttävää enkeliohjetta. Tämä löytyi lopulta Ravelrysta ja sen on suunnitellut Phyllis Serbes. Ohje on englanniksi ja ihan ensimmäiseksi minun oli käännettävä se suomeksi, englanniksi en olisi millään pysynyt kärryillä (tämä oli ensimmäinen työni englanninkielisestä ohjeesta). Ja täytyy myöntää, että kyllä tätä tuhertaessa meni aikaa.

Toivottavasti en tee valtavan suurta rikettä kun laitan tuon suomenkielisen ohjeen nyt tähän. Ohjehan on tosiaan Ravelryssä kaikkien saatavilla englanniksi ilman kirjautumista. Todennäköisesti tämä ohje ei ole yksi yhteen tuon englanninkielisen kanssa.

 

Ohjeen suomennos (alkuperänen englanninkielinen ohje ravelryssa)

Pää

1. krs: 2kjs, 1ks koukusta katsoen toiseen silmukkaan, sitten [1ks, 3p, 2ks, 3p] samaan silmukkaan, piilosilmukka ensimmäiseen kiinteään silmukkaan. Älä käänny.

2. krs: 1kjs, 1ks samaan silmukkaan, 1ks seuraavaan silmukkaan, 2ks seuraaviin kolmeen, 1ks seuraaviin kahteen, 2ks viimeisiin kolmeen, ps ensimmäiseen silmukkaan.  Käänny, kiristä ensimmäinen kerros.

 

Siivet ja ruumis

3. krs: 3kjs, 2p samaan silmukkaan ja seuraavaan silmukkaan, 1kjs, jätä seuraava silmukka väliin, 3p samaan, 1kjs, jätä seuraava väliin, 2p seuraaviin kahteen silmukkaan, käänny.

4. krs: 3kjs, 2p samaan  silmukkaan, 2p seuraaviin 3 silmukkaan, 1kjs (jätä samalla seuraava silmukka väliin), 2p seuraavaan, 1p seuraavaan, 2p seuraavaan, 1kjs, jätä väliin, 2p seuraaviin neljään. Käänny.

5. krs: 3kjs,  3p samaan silmukkaan, 2p seuraavaan silmukkaan, 1p seuraavaan, 2p seuraavaan, 1p seuraavaan, 2p seuraavaan, 1p seuraaviin kahteen, 2kjs (jätä samalla seuraava silmukka väliin), 2p seuraavaan, 1p seuraaviin kolmeen, 2p seuraavaan, 2kjs (jätä samalla seuraava silmukka väliin), 1p seuraaviin kahteen, 2p seuraavaan, 1p seuraavaan, 2p seuraavaan, 1p seuraavaan, 2p , 3p seuraavaan. Käänny.

6. krs: 1kjs, 1ks samaan silmukkaan, 1ks seuraaviin 12, 2kjs (jätä samalla seuraava silmukka väliin), 2 pylvästä seuraavaan, 1p seuraaviin viiteen, 2p seuraavaan, 2kjs (jätä samalla seuraava silmukka väliin), 1ks seuraaviin 12, käänny.

7. krs: 1ps seuraaviin 12 silmukkaan, 1ps ketjusilmukkalenkkiin, 3kjs, 1p ketjusilmukkalenkkiin, 2p seuraavaan silmukkaan, 1p seuraaviin 7, 2p seuraavaan silmukkaan, 2p ketjusilmukkalenkkiin, käänny.

8. krs: 3kjs, 2p samaan silmukkaan, 1p kaikkiin muihin paitsi viimeiseen, 2p viimeiseen, käänny.

9. krs: 3kjs, 2p samaan silmukkaan, 1p kaikkiin muihin paitsi viimeiseen, 2p viimeiseen, käänny.

10. krs: 3kjs, 1p samaan silmukkaan kjs kanssa, 1p seuraaviin 7 silmukkaan, 2p seuraaviin kahteen, 1p seuraaviin 7, 2p viimeiseen silmukkaan, käänny.

11. krs: 3kjs, 1p samaan silmukkaan, 1p seuraaviin ennen viimeistä, 2p viimeiseen.

12 krs: 1kjs, 2ks samaan silmukkaan. 1ks kaikkiin ennen viimeistä, 2ks viimeiseen. Päättele.

 

Tärkkäys

Tärkkäämiseenhän on monia eri vaihtoehtoja. Itse tärkkäsin sokeriliemellä, eli kiehautin desin vettä ja sekoitin kuumaan veteen desin sokeria. Kastelin työt ensin läpimäriksi puhtaalla vedellä ja puristin ylimääräiset vedet pois. Liotin enkeleitä hetken sokerivedessä, puristin ylimääräisen sokeriliemen pois ja muotoilin jumppamaton päälle (välissä leivinpaperia). Siinä annoin sitten olla pari päivää.

Luukku 1: Virkattu lintu

Näin jossain netin syövereissä virkatun puoliympyrän mallisen linnun. Siitä se ajatus sitten lähti. Halusin nimittäin ehdottomasti omaan kuuseeni jonkinlaisen punatulkun ja lähdinkin toteuttamaan sitä ympyröitä virkkaamalla.

punatulkku2

 

Koko: Korkeus n. 6 cm, leveys n. 9 cm, paino n. 10 g.

Materiaali: Harmaata villalankaa (esimerkiksi Seitsemän veljestä, itse käytin Pirta Sukkalankaa), punaista villalankaa (esim. Nalle), tummaa lankaa silmiin (tai vaihtoehtoisesti (turva)napit).

Työvälineet: Lankoihin sopiva virkkuukoukku, ohjeessa harmaat osat tehty nro 3 koukulla ja punainen nro 2,5 koukulla.

 

Ohje

Vartalo: Virkkaa harmaasta sukkalangasta koukulla nro 3. Virkkaa spiraalina, eli siirry kerrokselta toiselle suoraan, ilman piilosilmukoita. (Lisäykset kannattaa tehdä aina vähän eri kohdissa niin työstä tulee tasainen ympyrä):

  1. krs: virkkaa lankalenkkiin (ohje esim. täällä) 6 ks = 6s
  2. krs: virkkaa jokaiseen silmukkaan 2ks: = 12s
  3. krs: virkkaa *1ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 18s
  4. krs: virkkaa *2ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 24s
  5. krs: virkkaa *3ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 30s
  6. krs: virkkaa *4ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 36s
  7. krs: virkkaa *5ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 42s
  8. krs: virkkaa *6ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 48s
  9. krs: taita työ kahtia, yhdistä virkkaamalla kiinteitä silmukoita siten, että virkkaa samaan aikaan yhteen etu- ja takapuolen silmukan = 24s

Pää *2: Virkkaa harmaasta sukkalangasta koukulla nro 3 spiraalina

  1. krs: virkkaalankalenkkiin 6 ks = 6s
  2. krs: virkkaa jokaiseen silmukkaan 2ks: = 12s
  3. krs: virkkaa *1ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 18s

Punainen rintamus: virkkaa punaisesta Nalle-langasta koukulla 2,5

  1. krs: virkkaalankalenkkiin 6 ks = 6s
  2. krs: virkkaa jokaiseen silmukkaan 2ks: = 12s
  3. krs: virkkaa *1ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 18s
  4. krs: virkkaa *2ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 24s
  5. krs: virkkaa *3ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 30s
  6. krs: virkkaa *4ks, 2ks samaan silmukkaan *, toista kerros loppuun = 36s
  7. krs: virkkaa jokaiseen silmukkaan 1ks= 36s

Viimeistely: Kiinnitä punainen ympyrä vartaloon etupistoilla (heh, opettelimpa sitten virallisen nimen harsimiselle). Tee/kiinnitä silmät pääympyröihin (itse tein silmän tummasta langasta ensimmäisen virkkauskerroksen ”päälle”, olen vähän neuroottinen kun en halua tänne parin pienen lapsen talouteen turhaan pieniä nappeja). Kiinnitä molemmat pään ympyrät yhtä aikaa vartaloon. Virkkaa nokka: virkkaa pään reunaan 1krs: 3ks, 2krs: 2ks, 3krs :1ks, päättele ja vahvista ja muotoile samalla nokkaa. Tee langanpätkästä ripustuslenkki.

 

Tästä punatulkusta tuli muutes meillä välitön hitti: lintuja kovasti fanittava 2v-taaperomme otti sen heti leikkeihinsä. Yritin aluksi muutamaan kertaan pelastaa sen edes kuvauksia varten, mutta aina alettiin kysellä, että ”tintu, tintu”, niin tämä on nyt sitten esikoisen omaisuutta.