Luukku 16: neulottu ja huovutettu pannunalunen

Joskus tulee hieman mokattua. Ja lopputuloksesta voi tulla sen johdosta entistä hienompi.

pc157762-pannunalunen-pien

Koko: leveys 19 cm, korkeus 18 cm, paino 125 g.
Materiaali: Drops Eskimo, pohjavärinä punainen (vajaa 100 g), kuviossa joulunpunainen (vajaa 50g).
Työvälineet: neulepuikot 8 mm.
Ohje: DROPDS Extra 0-581 (kuviointi oma)

Mun oli tarkoitus tilata tätä työtä varten samaa punaista lankaa mitä kaapissa oli vielä yksi kerä. No, kävikin niin että ostin eri punaista. Mutta siitä se ajatus sitten lähti, nimittäin kirjoneuloa tuo pannunalunen.

Mä ja kirjoneule ei olla kavereita. Mutta tässä se kyllä meni ihan kivasti. Tein ainoastaan nuo nypyt eri värillä. Ja huolehdin, että langankuljetukset oli ennemmin liian löysiä kuin kireitä. Kahta silmukkaa pidempään en antanut langan juosta vapaana. Ja kuten arvelin, huopuminen teki tehtävänsä ja takapuolestakin tuli ihan siisti.

Ja siis noin muuten, tuo ohje on sama millä tein aiemminkin pannunalusen. Tuossa mallissa neulotaan huopuvalla langalla tuollaisia nyppyjä ja sitten huovutetaan pesukoneessa. Ennen pesukonetta on vaikea kuvitella, että työstä tulee vielä pannunalunen, muistuttaa lähinnä jotain peittoa. Yksi tämän mallin mukavimpia puolia on juuri tuo miten suuresti se työ muuttuu.

Aikas mukavahan tuosta tuli. Erittäin… punainen.

pc157767-pannonalunen-sivulta-pien

Jätä kommentti